ESITTELY

Ilkka

HÄGGMAN​

Olen suorittanut koulutetun hierojan näyttötutkinnon ja lisäksi olen valmistunut Personal
traineriksi. Jatkuvalla kouluttautumisella varmistan, että käytössäni on monipuolinen
osaaminen niin manuaaliseen hoitotyöhön kuin valmennukseenkin. Parhaillaan kehitän
ammattitaitoani opiskelemalla osteopaatiksi.

Kohtaan asiakkaani aina yksilönä ja työssäni sovellan yli 10 vuoden kokemusta ja
monipuolista osaamistani. Käytän monipuolisesti hieronta- ja manuaalisen hoidon tekniikoita
ja sovitan aina käytetyt tekniikat ja voimakkuuden asiakkaan tarpeisiin sopiviksi. Pyrin aina
löytämään ongelmien juurisyyn ja hoitamaan niitä sen sijaan, että keskittyisin vain oireiden
hoitoon. Hieronnan lisäksi ohjeistan asiakkaita omatoimiseen harjoitteluun, joka voi olla
esimerkiksi venytyksiä, liikkuvuusharjoituksia tai erilaisin apuvälinein tehtäviä harjoituksia.

Minulla on vastaanotto Helsingin Myllypurossa, jossa otan vastaan hieronta-asiakkaitani. Klinikkatyön lisäksi toimin opettajana Helsingin Hieronta-Akatemiassa.

Liikunta on ollut oleellinen osa elämääni aina pienestä pojasta lähtien.

Viime vuodet olen harjoitellut tavoitteellisesti voimanostoa ja kilpaillut klassisessa voimanostossa SM tasolla. Ymmärrän myös aerobisen liikunnan ja ravitsemuksen merkityksen tavoitteellisessa harjoittelussa.

personal training

ILKKA HÄGGMAN

Hi Movement Hieronta & Valmennus

Koulutus

Kurssit

haluatko vinkkejä hyvinvointiin?

lähetän muutaman kerran vuodessa vinkkejä sähköpostiin, miten voit parantaa terveyttäsi.

MUUTAMA SANA

ASIAKKAILTANI

Scroll to Top